AJANKOHTAISTA
TURVAKOTI
ENSIKOTI
KRIISIPUHELIN
AVOKKI
TAPAAMISPAIKKA
KOULUTUKSIA
YHDISTYS
Ensi- ja turvakotien liitto
MITÄ ON VÄKIVALTA
YHTEYSTIEDOT JA LINKIT


 

YHDISTYS

 

Vaasan ensi- ja turvakotia ylläpitää Vaasan ensi- ja turvakoti - Vasa mödra- och skyddshem ry. Yhdistyksen toimintaa voi tukea liittymällä jäseneksi tai tulla mukaan vapaaehtoistoimintaan. Yhdistys vastaanottaa myös avustuksia ja lahjoituksia  yhteisöiltä ja yksityislltä.


 
Yhdistyksen tarkoitus:

- turvata lapsen oikeutta suotuisiin kasvuolosuhteisiin ja turvalliseen kehitykseen, tuke vanhemmuutta ja perhettä sekä ehkäistä perheväkivaltaa ja lievittää sen aiheuttamia seurauksia,
- vaikuttaa riskiolosuhteissa elävien, raskaana olevien tai jo synnyttäneiden äitien ja heidän lastensa elinolosuhteiden ja aseman parantamiseen,
vaikuttaa lasten ja perheiden etuja koskevaan päätöksentekoon ja yleiseen mielipiteeseen.

Yhdistyksen ylläpitämän ensi- ja turvakodin palveluja myydään Vaasan kaupungille ja lähikunnille. Naisille, lapsille ja miehille tarkoitettuja avopalveluja rahoittaa Raha-automaattiyhdistys.


Yhdistyksen vuosikokous ja johtokunta:


Yhdistyksen vuosikokous pidettiin tiistaina 30.3.2010. Vuosikokouksessa valittiin Margit Isomäki jatkamaan puheenjohtajana. Johtokunnassa jatkavat jäseninä Tytti Hyttilä-Huhta,  Merja Kaminen, Ann-Sophie Blomqvist, Anne Kinnunen, Tapio Korhonen ja Heli Råholm.

 
Puheenjohtaja Margit Isomäki, yhteystiedot:

työ (06) 325 1113
työ gsm 0400 866661
koti gsm 0400 866005


Tule mukaan yhdistyksen toimintaan tai tukijaksi:

Voit osallistua yhdistyksen tukemiseen ja toimintaan tulemalla jäseneksi. osallistumalla vapaaehtoistyöhön tai tukemalla taloudellisesti yhdistyksen toimintaa. Jos haluat tulla mukaan toimintaan ja liittyä Vaasan ensi- ja turvakoti - Vasa mödra- och skyddshem ry:n jäseneksi, ota yhteyttä puhelimella (06) 312 9666 tai sähköpostitse toiminnanjohtaja(at)vaasanturvakoti.fi


 

VAASAN ENSI- JA TURVAKOTI – VASA MÖDRA- OCH SKYDDSHEM RY:N SÄÄNNÖT

 

 

NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS

 

Yhdistyksen nimi on Vaasan ensi- ja turvakoti – Vasa mödra- och skyddshem ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys ja sen kotipaikka on Vaasa.

Yhdistys on kaksikielinen, mutta sen rekisteröintikieli on suomi. Pöytäkirjat pidetään suomeksi tai ruotsiksi ja suomeksi.

 

Yhdistys on poliittisesti ja uskonnollisesti riippumaton ja pyrkii tasapuolisesti palvelemaan 4§ mukaisia asiakkaitaan.

 

  Yhdistyksen tarkoituksena on:

-    turvata lapsen oikeus suotuisiin kasvuolosuhteisiin ja turvalliseen kehitykseen, tukea vanhemmuutta ja perhettä sekä ehkäistä perheväkivaltaa ja livittää sen aiheuttamia seurauksia.

-     vaikuttaa riskiolosuhteissa elävien raskaana olevien naisten, sekä synnyttäneiden äiti ja heidän lastensa elinolosuhteiden ja aseman parantamiseen.

-  vaikuttaa lasten ja perheiden etuja koskevaan päätöksentekoon ja yleiseen mielipiteeseen.

 

  Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys voi:

-    ylläpitää ensikoti nimistä laitosta, jossa raskaana olevat, riskiolosuhteissa elävät naiset, voivat elää turvatuissa olosuhteissa ajan ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeen.

- ylläpitää turvakoti nimistä laitosta, jossa turvattomiksi joutuneet voivat asua perheväkivallan tai sen uhan aiheuttamissa kriisivaiheissa.

-     tuottaa kuntoutus- ja virkistyspalveluita perheväkivallan uhan alla eläville perheille jo ennen varsinaista turvakotijaksoa tai sen jälkeen.

-         harjoittaa päiväkoti- tai muuta ryhmätoimintaa ensi- ja turvakodissa asuvien äitien tai isien sekä mahdollisesti ulkopuolisten avun tarpeessa olevien perheiden lapsille.

-     harjoittaa asumistoimintaa, joka on tarkoitettu eriasteisesti tuetuksi asumistoiminnaksi.

-      harjoittaa ravitsemusliikettä ja kioskikauppaa saatuaan siihen asianmukaiset luvat.

-    perustaa ja kartuttaa erillisrahastoja, sekä kerätä varoja toimintaansa vastaanottamalla lahjoituksia ja testamentteja, tehdä tuottamistaan palveluista sopimuksia kuntien ja kuntainliittojen kanssa sekä järjestää arpajaisia, myyjäisiä ja rahankeräyksiä saatuaan niihin asianmukaiset luvat.

-    harjoittaa tutkimus-, julkaisu- ja tiedotustoimintaa ja muuta asiaan kuuluvaa neuvonta- ja koulutustoimintaa.

Yhdistyksen tarkoituksena ei ole voiton tai muun taloudellisen hyödyn hankkiminen siihen osallisille.

 

JÄSENET

 

Johtokunta hyväksyy jäseneksi yksityisen henkilön ja rekisteröidyn yhdistyksen asianomaisen kirjallisesta anomuksesta. Jäsenet suorittavat vuosittain vuosikokouksen määräämän jäsenmaksun. Johtokunta voi erottaa jäsenen, mikäli hän kahtena peräkkäisenä vuotena on laiminlyönyt jäsenmaksun maksamisen.

 

Yhdistyksen jäsen voi erota ilmoittamalla siitä kirjallisesti johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Jäsen, joka toimii yhdistyksen tarkoitusperiä vastaan, voidaan erottaa yhdistyksen kokouksen päätöksellä.

 

 

PÄÄTÖSVALTA

 

Yhdistyksen päätösvalta on yhdistyksen kokouksella, jossa kullakin jäsenellä on yksi ääni. Yhdistys kokoontuu vuosikokoukseen vuosittain viimeistään maaliskuussa. Yhdistyksen ylimääräinen kokous pidetään, kun johtokunta katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään 1/10 yhdistyksen jäsenistä sitä kirjallisesti johtokunnalta vaatii tietyn asian käsittelemiseksi. Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle johtokunta.

Kutsu yhdistyksen kokoukseen on lähetettävä kirjallisesti tai julkaistava paikkakunnalla ilmestyvässä päivälehdessä, vuosikokoukseen vähintään neljätoista (14) päivää, muihin kokouksiin vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta.

 

Yhdistyksen vuosikokouksen tehtävänä on:

-        valita kokouksen toimihenkilöt.

-   käsitellä edellisen toimintavuoden toiminta- ja tilikertomukset sekä tilintarkastajien lausunto ja vahvistaa tilinpäätös.

-       päättää vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja muille vastuuvelvollisille.

-      päättää jäsenmaksun suuruudesta.

-      käsitellä yhdistyksen talousarvio ja toimintasuunnitelma kuluvaa toimintavuotta varten.

-       valita puheenjohtaja ja johtokunnan muut jäsenet erovuoroisten tilalle.

-        valita kaksi varsinaista ja kaksi varatilintarkastajaa toimintavuodeksi.

-        päättää muista kokouskutsussa mainituista asioista.

Yhdistyksen ylimääräisen kokouksen tehtävänä on käsitellä kokouksen järjestäytymiseen kuuluvien asioiden lisäksi ne asiat, joita varten kokous on kutsuttu koolle.

Päätökset yhdistyksen kokouksissa tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, ellei näissä säännöissä ole toisin määrätty.

Äänten mennessä tasan, ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa. Vaadittaessa on vaalit toimitettava suljetuin lipuin.

 

Yhdistyksen asioita hoitaa sen lainmukaisena hallituksena johtokunta. Johtokuntaan kuuluu vuodeksi kerrallaan valittava puheenjohtaja ja vähintään kuusi (6), enintään yhdeksän (9) kolmeksi vuodeksi kerrallaan valittavaa jäsentä, joista vuosittain on erovuorossa yksi kolmasosa (1/3). Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan vuodeksi kerrallaan. Johtokunta valitsee yhdistykselle sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

 

10§ Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta. Johtokunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet (1/2) johtokunnan muista jäsenistä on läsnä.

 

11§ Johtokunta voi toimialaansa kuuluvia tehtäviä varten asettaa avukseen erilaisia toimikuntia. Asettamilleen toimikunnille johtokunta antaa toimintaohjeet.

 

12§ Yhdistyksen nimen kirjoittavat johtokunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.

 

13§ Yhdistyksen toimintakertomus laaditaan ja tilit päätetään kalenterivuosittain. Tilit ja toimintakertomus sekä muut tilintarkastuksessa tarvittavat asiakirjat on jätettävä tilintarkastajille viimeistään helmikuun loppuun mennessä. Tilintarkastajien on annettava lausuntonsa johtokunnalle maaliskuun 15. päivään mennessä.

 

 SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN

 

14§ Päätös näiden sääntöjen muuttamisesta voidaan tehdä yhdistyksen kokouksessa, jos kokouksessa vähintään kolme neljäsosaa (3/4) äänistä kannattaa muutosta.

 

YHDISTYKSEN PURKAMINEN

 

15§ Yhdistyksen purkamisesta on päätettävä samoin kuin sääntöjen muuttamisesta. Yhdistyksen purkautuessa luovutetaan sen jäljelle jääneet varat Ensi- ja turvakotien liitto ry:lle.

 

16§ Niissä asioissa, joista ei näissä säännöissä ole määräystä, noudatetaan yhdistyslakia.

Viimeksi muokattu: